Kuninkaantie -konsertti

Ajankohta: 03.05.2024 klo 18:00 – 20:30

Paikka: Kuusankoskitalo, Kymenlaaksonkatu 1 45700 Kuusankoski

Järjestäjä: Kymen Hengitysyhdistys ry ja Kuuloset ry

Vastuuhenkilö: Hannele Löytty

Jaska Mäkynen
50 vuotta eri estradeilla loistanut tangokuningas ja The voice of senior 2021.

Jaska oli vain muutaman vuoden ikäinen, kun isä nosti pojan keittiön pöydälle laulamaan kotona olleille vieraille. Rohkea ja heleä-ääninen pikku poika lauloi sen ajan radiohittejä ja sai vierailta karkkirahaa palkakseen.

Alavudella, pienessä maalaiskylässä syntynyt ja kasvanut Jaska, juoksi tai pyöräili kavereidensa luo ja lauleli matkoillaan. Kyläläiset usein totesivat: ” Jaahas, sieltä tulee Mäkysen poika, kun laulu raikaa jo kaukaa”.

Koulussa Jaska edusti omaa kouluaan koulujen välisissä laulukilpailuissa ja muistelee edelleen lämmöllä niitä aikoja.

Sisarensa Annelin ilmoittamana hän osallistui ensimmäisen kerran iskelmälaulukilpailuihin. Hän oli tuolloin 14-vuotias. Jaska esitti kappaleet Lehdetön puu ja Muistelo-tangon, jotka hän sittemmin levytti vuonna 2005.

”Musiikista ja yleisöstä saan tunnepalkkion, joka on mittaamaton” -Jaska-

Lipun hinta Kymen Hengitysyhdistyksen ha Kuulosten jäseniltä 15 € (ryhmälippu 28,50 muilta).

Sitova ilmoittautuminen 1.4.24 mennessä Etapin toimisto.