Kun on keväinen ja aurinkoinen aamupäivä eikä ole mitään tekemistä, huomaan että ajatukseni säkehtyvät
ihan turhan pohdintaan.
Olen lopettanut ulkomaan matkailun kauan sitten. Siihen on kaksi hyvää syytä. Korvani eivät kestä
lentokoneen nousuja ja laskuja ja sitten on vielä se epämiellyttävämpi asia, turistiripuli. Ei siinä osaa nauttia
satoja vuosia vanhoista kirkoista ja museoista tai miettiä jotakin maan ihaninta gurmeeruokaa, kun koko
ajan aivoissa on vain yksi ajatus: missä on lähin vessa, onko siellä pitkä jono, onko se maksullinen ja
milloinka minä alan kuulemaan normaalisti eikä oma puhe kuulu kaikuna pään sisällä.
Näitä miettiessä tulee mieleen maamme maan mainio presidentti Alexander Stubb. Hän matkustaa
jatkuvasti maanosasta toiseen. Juhlaillallisilla tarjoilijat kantavat pöytään savolaisesti ilmaistuna hyvvee ja
hyvän parasta. Kuitenkin presidenttimme pysyy niin hoikkana, että melkeinpä voisi kulkea ovista
saranapuolelta. Oletan ettei hänellä myöskään korvat soi lennon jälkeen, koska olisihan se niin
epämiellyttävää kääntyillä neuvottelupöydässä puolelta toiselle ja kysellä jatkuvasti, että anteeksi mitä
sanoittekaan? Nenästä pitäisi välillä pitää kiinni ja yrittää saada puhaltamalla korvat auki ja samalla miettiä,
että missähän lähin vessa täällä onkaan. Televisioruudun kautta katsottuna tällaisia eleitä ei ole ollut
näkyvissä.
Voikohan presidenttimme esittää mieltymyksensä omiin mieliruokiinsa vai onko pakko syödä sitä mitä
pöytään tuodaan? Tulee mieleen Saksan entinen liittokansleri Helmut Kohl. Hänen suosikkiruokansa oli
lehmän satakerrasta tehty keitto (Blättermagensuppe, keitolle löytyy myös muita saksankielisiä nimiä). Sitä
tarjottiin myös kaikille valtiovierailulla olevilla henkilöille. Jossakin haastattelussa Helmut Kohl kertoi, että
Englannin pääministeri Margaret Thatcher oli ainut vieras, joka ei suostunut syömään kyseistä ruokaa.
Kyllähän Suomestakin löytyy näitä vanhoja maakuntaruokia, joita ei ihan heti kannata laittaa tarjolle
presidentin linnassa. Nautitaan niiden eksoottisuudesta ihan itse, tai mille tuntuisi poron kaviokeitto
alkuruokana, savolaisesta mykyrokasta puhumattakaan, ruokailijoiden asuina ollessa naisilla pitkät
iltapuvut, kampaukset ja meikit kohdillaan sekä miehillä mustat puvut jopa pingviinihelmoilla.
Tällaisen vaativan aivovoimistelun jälkeen voinen tarjota itselleni kunnon päivänokoset. Hyvää ruokahalua
teille kaikille mahdollisille lukijoille. Nautitaan tulevasta kesästä.
Marita Kononen, 20.4.2026