Helmikuun puolessa välissä minua juoksutettiin terveyskeskuksen käytäviä pitkin
pyörätuolilla saamaan avaavaa lääkettä. Pitää antaa kaikki kymmenen pistettä hyvästä
hoidosta ja toiset kymmenen pistettä tehokkuudesta.
Tunnin kuluttua hoidosta poistuin vyöhyketerapeutille ns. hyvässä hapessa. Onneksi
vyöhyketerapiahoito sattui oikeaan päivään. Tiina pehmitteli lihakset ja tarjosi kyydin
kotinurkille. Kymmenen pistettä sinnekin.
Kun muutaman päivän kuljeskelin hyväkuntoisena, päähäni pälkähti kauppiaille hyvin
tuottoisa bisnesidea.
Lehdissä on kerrottu miten Japanissa nuoret bilettävät yöt ja aamulla sitten mennään
työmatkalla ilokaasubaariin. Siellä vedetään muutama erivärinen ”ilokaasushotti” ja siitä
sitten virkeänä töihin.
Tässä on sitten suomalainen vaihtoehto. Meille henkilaidoille perustettaisiin kauppoihin
happibaareja. Siellä me istuisimme rivissä maskit naamalla ja saisimme sopivan määrän
happea ja avaavaa lääkettä sille päivälle. Siitä sitten poistuisimme hyvä kuntoisina
etsimään hevihävikkiä ja tarjousleipää.
Mikä säästö tästä tulisikaan hyvinvointialueelle ja Kelalle. Emme soittelisi lääkärinaikojen
perään emmekä veisi aikoja työssäkäyviltä veronmaksajilta. Lääkkeiden määrä
todennäköisesti pienenisi huomattavasti. Elämämme olisi niin auvoista, melkein pelkkää
hymyä.
Kun asiaa ajattelee tarkasti, voi olla, että tuolla maastohiihdossa ideaa on jo käytetty
hyväksi ennen kuin minä sen keksin, mutta tässä uudessa ajattelutavassa reviiri vain
laajenesi huomattavasti.
Ehkä tästä ei kannata tehdä kansalaisaloitetta, mutta pidetään asia kuitenkin mielessä. Voi
olla, että joskus tapaamme Happibaarissa!
Marita Kononen