Kohtaamme elämämme aikana hyvin paljon erilaisia ihmisiä. Jotkut piipahtavat
elämässämme, jotkut jäävät pidemmäksi aikaa.
Viime viikolla soi puhelin, numeroa en tunnistanut. Siksi vastasin vähän varovasti, Marita.
Puhelimesta kuului: Marja-Terttu täällä hei. Silloin aavistin, että nyt ei tule hyvää asiaa.
Olen toiminut eläkkeelle jäätyäni kolmetoista vuotta Vantaan Hengitysyhdistyksen
toimistonhoitajana. Tämän saman ajan olen ollut puhelintuttu Kirsti Aallon kanssa. Kirsti oli
Myyrinkodin kuntosaliryhmän ”äiti”. Hän otti jokaisen uuden ryhmäläisen suojiinsa. Hän
huolehti, että kaikille kuuluu hyvää ja jos joku oli pois useamman kerran, kyseli mitä
hänelle kuuluu, eihän vaan pahaa. Tämä huolehtiminen toimi myös toisin päin. Kun Kirsti
vietti syntymäpäiväänsä leikkauksen jälkeen, ryhmäläiset menivät hänen kotiinsa kakkujen
ja pullien kanssa ja samalla imuroivat lattiat ja pyyhkivät pölyt. Samoin ryhmäläiset
huolehtivat, että Kirsti pääsi mukaan kuntosalille, vaikka kunto ei enää riittänyt
hikiliikuntaan. Riitti että hän oli paikalla.
En tavannut Kirstiä koskaan kasvokkain. Soitimme toisillemme tosi usein. Joskus puhelut
kestivät liki tunnin, joskus vain ihan lyhyt asioiden vaihto. Kirsti muisti kiittää pienestäkin
asianhoidosta. Ehdimme käydä läpi moneen kertaan omat ilomme, sairautemme,
lapsemme, lapsenlapsemme sekä vuosittaiset Kiuruvesi-seuran mykyrokkatapahtumat.
Kirsti olisi halunnut maistaa rokkaa, mutta siihen ei koskaan tullut mahdollisuutta. Kirstin
viimeiset sanat minulle olivat: toivottavasti sinäkin pääset nopeasti siihen leikkaukseen,
soitan Marja-Tertulle.
Hyvää taivasmatkaa sinulle Kirsti. Kiitos kun kuuluit elämääni. Jätit jälkeesi hyvät muistot
ja haikeuden.
Marita Kononen, 27.1.2026