Toimintaa vuosien varrelta

Valkeakosken Hengitysyhdistys ry 70 vuotta

Aluksi hieman historiaa
Seitsemänkymmentä vuotta sitten perustettiin Valkeakosken Tuberkuloosiyhdistys, aluksi kerholuonteisena, sittemmin rekisteröitynä yhdistyksenä. Marraskuun 25. päivänä 1947 oli perustava kokous, läsnä 7 henkilöä.

Vuonna 1970 laajennettiin liiton ohjeiden mukaan käsitesisältöä, nimi muutettiin Valkeakosken Tuberkuloosi- ja Keuhkovammaiset ry:ksi. Kuusi vuotta myöhemmin tulivat mukaan Toijala, Viiala ja Kylmäkoski ja nimi muuttui Valkeakosken Seudun Keuhkovammayhdistykseksi. Nimien muutokset eivät jääneet tähän. Naapurit erosivat vuonna 1985 ja nimestä pudotettiin seutu pois. Tällä hetkellä olemme Valkeakosken Hengitysyhdistys ry.

Tämä nimihistoriasta. Yhdistyksen 30 vuodesta on tehty historiikki ja 60 vuodesta toiminnassa mukana olleena kooste oman näkemykseni mukaan. Olen ollut puheenjohtajan huhtikuusta 2008 lähtien. Tästä ajasta muutamia huomioita oman näkemykseni mukaan.

Vuonna 1984 saatoimme hankkia omat toimitilat Säterin Kiltalasta, Honkiniementie 41. Saimme hyvät, isot tilat, jotka remontoimme talkoilla RAY:n avustuksella. Oli paikka kokoontua ja harrastaa esim tuolijumppa, tehdä lastu- ja rottinkikoreja myyntiin. Vuoden 2013 lopulla saimme myytyä Kiltalan ja hankimme uudet tilat keskeltä kaupunkia, Yhteistalosta, Sääksmäentie 1.

Vuosikertomuksia selatessani  on yhdistyksen yhtenä tavoitteena ollut jäsenten hyvään kuntoon vaikuttaminen, sairauksien ja niitä aiheuttaneiden syihin vaikuttaminen ja ennalta ehkäiseminen koko sen ajan, mitä olen ollut mukana toiminnassa. Muutamasta teemasta seuraavassa.

Liikunta
Ohjelmassa oli mm. sunnuntaikävelyt Riippusiltojen lenkillä, Lisäaikaa liikunnalle kävelytapahtumat, uintiretket Forssan Vesihelmeen ja Aulangon kylpylään, uinti ja saunomiset Karjalamajalla, lentopallo ja Boccia, jatkuvat edelleen, edullisten uintikorttien myyminen jäsenille Santin säätiön avustuksen turvin vuodesta 2003 alkaen. Toimiston oven pielessä oli postilaatikko, missä olevaan vihkoon kävelijät laittoivat nimensä. Ahkerimmat kävelijät palkittiin vuoden lopussa pikkujoulussa. Nykyään ei ole oikein paikkaa kys. laatikolle. Vuonna 2009 Santin säätiön avustuksella pääsi 10 jäsentä Anttolanhoviin 3 päivän kuntoutukseen. Tuolijumppa aloitettiin muutaman vuoden tauon jälkeen Tiia Saaren johdolla 2011. Vuonna 2012 pääsimme mukaan Voimaa Vanhuuteen 75+ Valkeakosken projektiin. Projektiin osallistuminen toi uusia näkemyksiä vanhusten hyvinvointiin. Hankittiin GymStick kuminauhajumppavälineitä ja aloitettiin Tohka-säätiön tiloissa tuolijumppa, johon saatiin vetäjät HakaGymin Uskollisuuden kiltalaisista. Syyskaudella siirryttiin Apian urheilutaloon ja seuraavana vuonna omiin tiloihin. Ikäinstituutin pilottiryhmä Liikkuva minä aloitti syksyllä 2013 ja jatkui 2014 puolelle. Sen jatkoksi saatiin Tallikadun kuntosalilta ilmainen vuoro kerran viikossa.  Saimme kiitosta Voimaan Vanhuuteen 75+ projektissa olostamme, päätösseminaarissa Helsingissä esitettiin video Liikkuva minä piiristä. AGAn rahoittama Happiliikuja tuolivoimistelutyhmä aloitti 2015 keväällä Hoikun liikuntasalissa. joka toinen viikko. Santin säätiöltä saimme rahoitusta 2016 kahteen keuhkoahtaumaa sairastavien kuntoutuskurssiin. Ylilääkäri Jorma Vaalto suunnitteli kurssit ja ne toteutettiin Kuntokeskus Kanavassa. Aloitimme Hengitysliitolta saamamme toimintatonnin turvin hengitysjoogan Kuntokeskus Kanavassa. Ensi vuoden alussa on tarkoitus ottaa uudelleen ohjelmaan sunnuntaikävelyt.

Terveysvalistus
Valkeakoski-opistolla on pidetty muutamia erikoislääkäreiden asiantuntijaluentoja astmasta ja uniapneasta, myös yksi yhteistyössä Tampereen Astma- ja allergiayhdistyksen kanssa. Vuonna 2012 olimme UPM:n ruokala Tervapadassa Hengitysliiton ja tehtaan tilaisuudessa, jossa tuotiin esille tupakan haitat, jakamassa esitteitä ja esittelemässä yhdistystoimintaa. Vuonna 2016 yhdistyksemme kutsuttiin aluesairaalan kertomaan tupakan haitoista, mm. esillä oli tervapullo. Samalla voitiin tuoda esille, mitä yhdistys tekee. Olimme myös terveyskeskuksessa kertomassa lääkäreille ja hoitohenkilökunnalle yhdistystoiminnasta. Sanna Louhoskari kertoi jäsenillassa suolahuoneen hyödyistä hengityssairaille. Tarjoamme 2 viiden kerran suolahuonehoitoa jäsenille vuoden aikana puoleen hintaa. Hengitysliiton lahjoitusvaroin, peff-mittareita ym. olemme olleet luovuttamassa terveyskeskukseen, siten saaneet lehdistön paikalle. Nykyisin olemme saaneet teemapäivistä tiedotteita Valkeakosken Sanomiin, joskus jopa toimittajan tekemään juttua. Keuhkoahtaumakuntoutukseen liittyen oli Valkeakosken Sanomissa 2015 aukeaman juttu, jossa haastateltiin yhtä jäsentämme.

Virkistys
Ei meidän toiminta ole pelkkää terveysvalistusta. Pikkujoulut joulupukkineen pidettiin omissa toimitiloissa paria viime vuotta lukuunottamatta. Tilalle tarjotaan joulukahvit toimistolla. Teatteriretkiä on tehty Tampereelle, Pirttikoskelle, lähiympäristöön, kerran yhdessä Tampereen yhdistyksen kanssa aina Kouvolaa saakka. Samoin Valkeakosken Kaupunginteatteriin on hankittu lippuja.
Vuonna 2015 teimme kaksi kotiseuturetkeä. Toimen suuntautui Tykölään, Uskilaan, Haukilaan ja Mälkiäisiin. Toisen retken suunta oli Kangasala, Pälkäne, Sahalahti, pääkohteena Laipanmaa ja Yhtyneiden metsäkämppä. Erinomaisena oppaana oli Heikki Kyttälä molemmilla matkoilla.

Yhteistyö
Tampereen Hengitysyhdistyksen toimittamassa Pirkanmaan Puhallus-lehdessä olemme olleet mukana alusta asti. Olemme tehneet aikaisemmin yhdessä kylpylämatkoja Forssaan ja Aulangolle. Nyt se yhteistyö on hiipunut. Meiltä jäseniä on kuitenkin osallistunut Tampereen yhdistyksen retkille. Yhteistalon joulumessuille olemme osallistuneet parina vuonna. Yhdistyksemme on Vammaisneuvossa jäsenenä. Palkitsimme Santin säätiön ja ylilääkäri Jorma Vaallon Hengitysliiton Hyvä Teko kunniakirjalla 2016.

Talous
Pääasiallisin tulolähteemme on Valkeakosken torivalvonta. Yhdistys on hoitanut sitä 1980-luvun puolivälistä alkaen. Lisäksi Santin Säätiön vuotuinen avustus on tehnyt mahdolliseksi tukea jäsenten  liikuntaharrastusta ja kuntoutusta.
Tässä lyhykäisyydessään muutamia poimintoja yhdistyksemme työstä.

25.11.2017 puheenjohtaja Kirsti Laurila