Olet täällä

Ystävänpäivä meni, naistenpäivä tulee!

Marita Kononen | Julkaistu 24.2.2018 18:57

Sitä jää väkisinkin miettimään, pitääkö tosiaankin olla allakkaan merkitty päivä, jolloin voi ihan vilpittömästi toivottaa toiselle henkilölle, tutulle tai vieraalle, jotakin hyvää kuluvaan päivään. Jotkut pitävät ystävän- tai naistenpäivää kaupallisina. Voihan olla niinkin, mutta en tiedä voiko siitä ihan hirveästi vetää hernettä nenään, jos menee ystävän kanssa vaikkapa kahvilaan istumaan ja kumpikin ostaa itselleen tarjoilut oman mieltymyksensä mukaan? Onko se kaupallista, jos kumppani ostaa kotimatkalla marketista kukkia kotiin viemiseksi? Kirjeiden ja korttien kirjoittaminen ja lähettäminen on vähentynyt vähäsanaisten, valmiiksi syötettyjen tekstiviestien vuoksi. Tuntuu tosi hyvälle, jos posti pudottaa luukusta ihan omin käsin tehdyn ja kirjoitetun kortin. Se sama lyhyt onnittelu omalla käsialalla kirjoitettuna saa ihan erilaisen merkityksen kuin sama asia koneen tuottamana. Kuka voi ajatella lapsen tekemää korttia kaupallisena varsinkaan silloin kun se tipahtaa isovanhempien postikuukusta.

Istuimme Keravalla ystävänpäivänä Talkoorenkaan aktiivien kanssa aamupalalla ja totesimme, ettei tähän paljon tarvita. Toisilleen tuntemattomat ihmiset löysivät heti yhteisen sävelen. Juttu luisti pöydän ääressä laidasta laitaan ja naurua riitti. Tuli tunne, että tätä haluamme lisää. Miksi emme voisi istua kerran kuukaudessa näin vailla mitään virallista ohjelmaa? Miten paljon voisimmekaan antaa toisillemme naurua ja hyvää mieltä ihan vain saapumalla paikalle. Jokainen löytäisi varmasti samanhenkistä seuraa.

Hannu-Pekka Björkmanin teksti ei koskaan petä. Hän osaa panna kirjaimet oikeaan järjestykseen olipa asia mikä tahansa.

Alla lainaus hänen kolumnistaan, ja siitä löytyy myös edullinen lahja kaikille niille, jotka haluavat antaa hyvää oloa lahjaksi vaikkapa ystävälle yllätyksenä silloin kun kukaan muu ei muista.

Mieluiten antaisin lahjaksi jotain vanhaa, jo elämää nähnyttä ja patinoitunutta. Jotain, joka kantaa muodossaan ajan kerroksia. Tummunutta puuta ja lasia, haurasta paperia ja himmeää metallia. Esineitä, joista nousee pakkaspäivän savuinen tuoksu.

Antaisin auringonvalon ikkunaan ja hennon tuulen verhoihin. Ja loputtomat yöt ja pakahduttavan riemun ja hellyyden. Ja antaisin käden ja sen puristuksen. Ja hymyn antaisin, aran ja tietämättömän mutta toden.

(Hannu-Pekka Björkman, Eeva-lehti)

Laitetaan hyvä kiertämään, sieltä se palaa joskus takaisin lähettäjälle matkalla moninkertaistuneena.

Marita Kononen