Olet täällä

Eläimellistä menoa

Eläimellistä menoa

Olen tullut vanhaksi. Aikaisemmin tiedostin fyysisen vanhuuteni, mutta nyt tiedostan myös henkisen vanhuuteni.

Olen kutakuinkin ahkera television töllöttäjä. Katson etupäässä ns. asiaohjelmia, joissa haastellaan henkilöitä eri yhteiskuntaluokista. Hyvä, että kaikki kansankerrostumat pääsevät ääneen.

Yritän kertoa lyhyesti syyn, ketään loukkaamatta, joka on vienyt minun sieluni raiteiltaan.

Aikaisempina vuosikymmeninä henkilöitä haastateltiin teitittelemällä, tai sitten sinuteltiin luontevasti nuoremman ja ei niin merkittävän henkilön kohdalla. Joskus jopa kerrottiin, että haastattelija ja haastateltava ovat tehneet sinunkaupat, ettei asiaa ihmeteltäisi.

Mitä on nyt! Kissat, koirat, marsut ja kaikki nelijalkaiset tai jalattomat ovat haastattelijalle HÄN. Haastateltavat ihmiset ovatkin sitten sä ja sua. Kutsunkin nykyisin useimpia televisiotoimittajia mäsä -toimittajiksi. Mistä tämä tällainen käsittämätön tapa on saanut alkunsa? Haetaanko tällaisella yksinkertaisella kikalla nuorempaa väkeä television ääreen?  Toimittajat ovat kuitenkin itse jo hyvässä keski-iässä olevia henkilöitä ja saaneet vanhan liiton kunnon koulutuksen. Ihan tässä pulssi nousee! Paluuta vanhaan ei ole varmaan ole tälläkään elämän osa-alueella. Lauantainen Ykkösaamu tekee poikkeuksen. Kiitos heille hyvästä ja kunnioittavasta tavasta kohdata haastateltava!

Miksi eläimille sitten pitää olla isä tai äiti, mamma tai pappa, mami tai papi? Lapset ovat niitä, jotka synnytetään synnytyssairaalassa, kiireisimmät vaikkapa taksissa tai ambulanssissa ja he ansaitsevat oikeudet äiti- ja isä-nimiin. Ei vaan tunnu hyvälle ajatus, että olisin vaikkapa hevosen äiti. Kyllä minusta on mukavampi olla äitinä niille kahdelle tyttärelle, jotka olen synnyttänyt silloin joskus, kun maailma oli vielä paljon nuorempi!

Kaipuu vanhaan aikaan on alkanut ja tästä syystä olen tullut siihen tulokseen, että myös henkinen vanhuuteni on alkanut!

Marita Kononen