Olet täällä

Hankoon, muttei soutaen - eikä pakomatkalle

Tarja Räsänen | Julkaistu 17.7.2017 00:53 |

Laulaja Kasmirin kesäbiisissä lauletaan: Hankoon, Helsinkiä pakoon soudan... vadelmaveneellä... Höh, tietääkseni niitä veneitä voi vain syödä! Me emme kuitenkaan soutaneet emmekä paenneet muuta kuin arkea, kun matkasimme kolmen hengitysyhdistyksen (Vantaa, Keski-Uusimaa, Länsi-Uusimaa) yhteiselle virkistysretkelle Hankoon isolla bussilla, jonka rattia pyöritteli tällä kertaa Muukkasen Sami, koska vakiokuskimme Leksa oli keikalla Vaasassa. Keravalta kyytiin noustessani oli jo etupenkit miehitetty, taaempana oli onneksi tilaa, penkin turvavyö kerrankin riittävän pitkä ja jopa ilmastointi toimi – sattumalta osui matkapäiväksi alkukesän heleä auringonpaiste. Porukkaa nousi kyytiin matkan varrelta myös Hyrylästä ja Lohjalta ja sitten porhallettiin sata lasissa kohti määränpäätä – sen verran kuin moottoritieosuuksia riitti. Loppumatkan ajoreitti Hankoniemeen kulki kokolailla pitkin Salpausselän jatkosharjua, Santalan tuulipuistossa neljä tuulivoimalaa viuhtoi mäntymetsän takana; ne ovat kuulemma nimeltään Matteus, Markus, Luukas ja Johannes.

Kesäajan riesoja automatkoilla ovat ainaiset tietyöt ja ne osiltaan hidastivat alkuperäistä aikatauluamme, mutta saavuimme kuitenkin lopulta ensimmäiseen etappiimme kesäkahvila Neljän Tuulen Tuvalle, joka sijaitsee Pienen Mäntysaaren rantakalliolla, siis aivan mahtavalla paikalla - leudommilla kesätuulilla. Ihana valoisuus seurasi myös sisälle asti: isot valkopuitteiset ruutuikkunat, sinivalkoruudulliset verhokapat ja pöytäliinat sekä kukkalaudoilla punaiset pelargoniat houkuttelivat oman seurueemme (55 henkilöä) valtaamaan lähes kaikki sisätilan pöydät, ulkona terassilla oli muutakin asiakaskuntaa. Meitä olikin jo odottamassa valmiiksi täytetyt muhkeat sämpylät ja emäntä aloitti ensimmäisen kahvitarjoilukierroksen. Ja viimeistään santsikupillisen jälkeen olikin tiedossa armoton vessajonotus... Se osuus onkin tuon paikan ainoa negatiivinen puoli, ei ihan riitä asiakaspaikat kiireiselle bussilastilliselle...

Kahvilan nykyinen isäntä Kaj-Erik Knichter on kunnostanut paikan sen historiaan perustuvaan tyyliin, johon liittyy myös C.G.E. Mannerheim - hän isännöi kahvilaa vuosina 1927–1933 ja jopa antoi sille nykyisen nimen, kun hänen kesähuvilansa Stormhällan (Myrskykallio) sijaitsi viereisellä Suurella Mäntysaarella. Hän oli kuulemma kyllästynyt silloiselta nimeltään Cafe Africana toimineen kahvilan riehakkaaseen toimintaan kieltolain aikana, oli tarjolla liikaa ”kovaa teetä”. Pirtutrokareiden oli helppo soutaa silloin syrjäiseen saareen nauttimaan omia juomiaan ja meno oli sen mukaista. Hankittuaan koko saaren omistukseensa Mannerheim kunnostutti kahvilan oman makunsa mukaiseksi sisustusta ja ruokalistaa myöten. Hän käveli joka aamu syömään aamiaisen 4,5 minuutin munineen vakionurkkapöydässään ja vasta sitten kahvila avattiin yleisölle. Me ehdimme pikapikaa räpsiä pari valokuvaa kahvilamiljööstä ja rantanäkymistä, mutta sitten pitikin jo jatkaa matkaa.

Seuraava osoitteemme oli Hangon museo, alun perin vallityömiesten kasarmiksi 1800-luvun alussa suunniteltu harmaakivi-tiilirakennus, jonka kivijalka on jäljellä Hangon linnoitusajalta. Rakennusta kutsutaan myös Linnoitusmuseoksi. Venäjän vallan aikana siihen rakennettiin tiilinen yläkerta tykkimiesten majoitustiloiksi alakerran toimiessa keittiönä ja sittemmin koko rakennusta käytettiin varastona. Krimin sodan jälkeen siitä jäi jäljelle vain seinät, joista rakennettiin rautateiden varastomakasiini, joka vuonna 1971 korjattiin museokäyttöön sopivaksi. Museon tämän kesän näyttelynä on ”Wirkkalat ja sävähdys Hankoa”, suomalaisen designin helmiä. Oppaanamme toimi museomestari Kim Kidron ja hän kertoi meille pääpiirteet näyttelystä ja Wirkkalan perheen historiasta, jonka jälkeen saimme tutustua teoksiin omin päin.

Wirkkalan perhe onkin ollut monipuolisesti taiteellinen; perheen isä Ilmari (1890–1973) oli hautausmaa-arkkitehti, joka suunnitteli myös patsaita ja kirkollisia rakennuksia ja toimi pitkään kiviteollisuusyritys Granit Oy:n taiteellisena johtajana. Hän myös maalasi mm. alttaritauluja ja muotokuvia. Perheen äiti Selma (os. Vanhatalo, 1892–1982) oli tekstiilitaiteilija ja harrasti myös puunveistoa, vanhin poika Tapio (1915–1985) oli kansainvälisestikin palkittu lasitaiteilija, muotoilija ja kuvanveistäjä, toinen poika Tauno oli lasisuunnittelija (Humppilan lasitehdas) ja tytär Helena (Korvenkontio, 1922–2000) tekstiilitaiteilija. Museonäyttelyssä oli esillä koko perheen tuotantoa, mutta pääosin se keskittyi Ilmarin maalauksiin sekä Tapion suunnittelemiin lasi- ja posliiniesineisiin.

Hangossa syntynyttä Tapio Wirkkalaa pidetään Suomen modernin taideteollisuuden johtavana hahmona. Hän aloitti uransa koristeveistäjänä ja mainospiirtäjänä, Iittalan lasitehtaalle hän päätyi muotoilijaksi ja taiteelliseksi johtajaksi taidelasisarjan suunnittelukilpailun voiton myötä. Siellä hän suunnitteli mm. Ultima Thule ja Tapio -lasistonsa. Hän toimi aikanaan myös Taideteollisen oppilaitoksen opettajana ja taiteellisena johtajana sekä suunnitteli lasi- ja posliiniesineitä italialaiselle Veninin tehtaalle ja saksalaiselle Rosenthalille. Hän muotoili taide- ja käyttöesineitä myös metallista, muovista ja puusta, lentokonevanerista tuli hänen pääasiallisin veistosmateriaalinsa 1940-luvun lopulla. Suurin vaneriteos oli Montrealin maailmannäyttelyyn 1967 valmistunut Ultima Thule. Muita menestyneitä suunnittelureferenssejä olivat mm. Suomen Pankin uudet setelit 1947 sekä vuoden 1952 olympialaisten postimerkit. Hän on suunnitellut myös Riihimäen lasitehtaalle 1981 Suomen lasimuseon tilat. Tapio Wirkkala on saanut lukuisia kansallisia ja kansainvälisiä palkintoja, Pro Finlandia -mitali hänelle myönnettiin 1955 ja 1972 akateemikon arvo. Museon näyttelystä sai ainakin minun mielestäni hyvin kattavan kuvan Tapio Wirkkalan ja hänen perheensä taiteellisesta tuotannosta sekä heidän merkityksestään Hangon kaupungille.

Ylenpalttisen kulttuuriähkyn vastapainoksi tarvitaan välillä myös ruumiillista virkistystä; suuntasimme seuraavaksi lounaalle vuonna 1989 perustettuun Ravintola Origoon, joka sijaitsee Hangon Itäsatamassa 1800-luvun lopulla rakennetussa makasiinirakennuksessa, jota on käytetty aiemmin suola- ja voivarastona. Päällepäin se näyttää suht perinteiseltä punalauta-kivisokkeli-saaristoravintolalta ulkoterasseineen, eikä uskoisi, millainen tunnelma odottaa ravintolan sisällä: oviaukosta sukelletaan kellarinomaiseen tilaan, jossa näkyy massiivisia tummia hirsipalkkeja ja louhittua kiviseinäpintaa, kynttilöitä palaa siellä täällä, hämyisä valaistus, jykevät (ja keikkumattomat!) pöydät, mukavat koripunostuolit, uniikisti muotoillut vesikarahvit ja kauniit juomalasit pöydillä odottamassa. Ravintolalla on pääosin saaristolaispainotteinen luomuun ja lähiruokaan perustuva ruokalista, meille oli ennakkotilattu kala- ja lihalounaat, mikä osittain auttoi retkiaikataulussa pysymistä. Oma annokseni sisälsi herkullista haukipateeta uusien perunoiden, kasvisten ja suussa sulavan kastikkeen kera. Nami!

Lounaan jälkeen matkamme jatkui Hangon kaupungin kiertoajelulla ja saimme oppaaksemme Helena Lesch-Saarisen. Aikataulullisista syistä opaskierros oli typistetty tunnin mittaiseksi, mutta siinäkin pääsimme maistamaan hitusen Hankoniemen historiasta, nykypäivästä ja nähtävyyksistä. Kirjoitin koko kierroksen ajan pieniä tärppejä näkemästäni – koetan jakaa niitä tässä...jos saan selvää muistilappuni harakanvarpaista.

Aluksi knoppitietoa Hangosta: sai tapuli- ja merikaupunkioikeudet vuonna 1874 Venäjän keisari Aleksanteri II:lta, asukkaita on n. 8600, joista 54 % suomenkielisiä. Työttömiä on n. 10 %, suurin osa kaupunkilaisista työskentelee palvelujen parissa. Kesäisin väkimäärä tuplaantuu turismin myötä, kaikki kaupat, myyntikojut, hotellit ja ravintolat avaavat ovensa. Meri ympäröi Hankoniemeä kolmesta suunnasta, rantaviivaa on 130 kilometriä ja hiekkarantoja 30 km, saaria ja luotoja n. 90 kpl. Hangon menneisyys on hyvin värikäs merenkulun historioineen ja neuvostomiehityksineen. Hanko vuokrattiin 1940 Neuvostoliitolle talvisodan rauhanehtojen mukaisesti sotilastukikohdaksi, mutta jo seuraavana syksynä Neuvostoliitto päätti evakuoida sen väen Leningradiin. Umpeen kasvaneita juoksuhautoja, bunkkereita ja tykkiasemia löytyy silti yhä pitkin Hankoniemeä ja sen saaria myös aiempien sotien ajalta.

Aloitimme kierroksen Itäsatamasta, jossa lounaspaikkamme Ravintola Origo on vanhin makasiinirivistössä toimivista ruokaravintoloista. Itäsatama on maamme suurin vierasvenesatama, joka on Hangö Segelföreningenin ylläpitämä. Satamassa on kesäisin myös pieniä myyntikojuja ja iltatoritoimintaa. Sieltä tehdään myös saaristoristeilyjä Russaröhön, Bengtskäriin, Hauensuoleen ja Gustavsvärniin.

Tässä hieman tarinaa noista risteilykohteista. Russarö liittyy vahvasti Suomen merenkulun ja meripuolustuksen historiaan. Russarön Hangon Rannikkopatteristossa palveli useita sukupolvia rannikkotykkimiehiä 1921–2002. 1800–1900-lukujen vaihteessa 250 000 siirtolaista lähti Hangosta länteen, ensin Englantiin ja sieltä Amerikkaan ja aina Australiaan saakka. Lähtijöitä saatteli pitkälle matkalleen ”Hangon silmä” tai ”Hankoniemen silmä”, Russarön vuonna 1863 valmistunut viisikerroksinen kivimajakka, joka vartioi yhä Hangon edustalla. Siirtolaisille majakka oli viimeinen valonpilkahdus kotimaasta. Se on yksi Suomen vanhimmista säilyneistä majakoista. Russarön majakka koristaa myös Hangon vaakunaa. Saaristoluontokohteena Russarön saari on ainutlaatuinen. Saari on edelleen puolustusvoimien käytössä ja vain rajoitetusti avoinna yleisölle.

25 km Hangosta lounaaseen sijaitseva Bengtskär on Suomen eteläisin asuttu saari, ja siellä on majakkamuseo, museoasunto, Bengtskärin taistelun näyttely ja muita merellisiä näyttelyitä, majakkaposti ja kahvila sekä majoitus- ja kokoustiloja. Bengtskärin majakka on pohjoismaiden korkein majakka (52 m merenpinnan yläpuolella, 252 askelmaa) ja rakennettu vuonna 1906.

Hangon historia on kautta aikain läheisesti kietoutunut merenkulkuun; Hankoniemi (Hangethe) mainittiin ensimmäisen kerran satamapaikkana 1200-luvun lopulla. 1400-luvulta lähtien käytettiin satamana “Hauensuolta”, kapeaa salmea kahden saaren välissä Tulliniemen edustalla. Muistona noista ajoista ovat merenkulkijoiden rantakallioon kaivertamat sadat nimikirjoitukset ja vaakunakilvet, jotka kertovat aateliston, sotilaiden ja kauppiaiden matkoista.

Gustavsvärn on Hangon vanhan neliosaisen linnoituksen suurin ja parhaiten säilynyt osa. Noin kolme kilometriä Hangosta lounaaseen sijaitsevalla pienellä kalliosaarella on ruotsalaisen 1700-luvun lopulla rakennetun linnakkeen rauniot, sekä majakka vuodelta 1951. Hangon saarista oli linnoitettu Gustavsvärnin lisäksi Meijerfeldt ja Kustaa Aadolf. Gustavsvärnissä sijaitseva sumusireeninhoitajan talo ympäristöineen on vuokrattu Suomen Majakkaseuralle.

Itäsataman venepaikat varataan pääasiassa kilpaveneille vuosittaisen Hangon Regatan aikaan. Se on vuodesta 1945 lähtien järjestetty kolmipäiväinen purjehduskilpailu, johon osallistuvat lähes kaiken kokoiset veneluokat, vuosittain noin 200 venekuntaa. Hangon muista satamista Hangonkylän satama Hangon pohjoispuolella on Hangon suurin pienvenesatama ja enimmäkseen hankolaisten käytössä, samoin sen lähellä sijaitseva 1200-luvulla käyttöön otettu Kappelisatama. Myös Lappohjan kylässä on pienvenesatama.

Seuraavaksi matkamme jatkui kohti Länsisatamaa, jota käytetään koko maan paperin vientiin, autojen tuontiin sekä kontti- ja traileriliikenteeseen. Länsisatama on Suomen ensimmäinen talvisatama ja se perustettiin Hanko-Hyvinkää rautatien rakentamisen yhteydessä vuonna 1873. Radan rakentamisen myötä tavaraliikenne pääsi kulkemaan Ouluun asti. Satamassa vierailee vuosittain noin 1350 alusta, 20–30 laivaa viikottain. Sataman kautta on tänä vuonna kulkenut jo lähes 50 000 tuontiautoa. Osuimme parahiksi näkemään, kun Transfennican alus lähti laiturista.

Sataman näkyvimpiä rakenteita ovat aallonmurtajana toimivat lohkokivimuurit. Nykyinen satamakonttori ja matkustajaterminaali toimii teräsbetonisessa, Hangon punaisella graniitilla verhoillussa voimakasiinissa, joka valmistui vuonna 1909. Samaista graniittia on käytetty myös Helsingin rautatieaseman julkisivurakenteisiin ja Kivimiehet-patsaisiin. 1920-luvulla satamakonttori toimi ns. Englannin makasiinissa, jonka pitkä ja kaareva julkisivu on vielä näkyvissä. Rautatien ylittävä silta valmistui 1959. Satamaa on uudistettu ja laajennettu ja se onkin monin osin suljettu yleiseltä liikenteeltä. Voimakasiini on Suomen ensimmäinen betonielementtitalo ja nykyisin suojelukohde ja suosittu nähtävyys. Sen lähellä on Aurinkosilta, Länsisataman uusi näköalatasanne, josta on hyvät näköalat aallonmurtajan yli merelle. Läheisen Kuningatarvuoren alueella on toinen näköalapaikka, Myrskytorni, 18 m merenpinnan yläpuolella, näköalat Länsisatamaan ja Itämerelle.

Seuraavaksi matkamme jatkui kohti Hankoniemen eteläkärkeä. Ohitimme mm. Mannerin Konepajan, joka on perustettu 1890 ja edustaa Hangon vanhinta teollisuutta. Peltikatot ja -astiat, rautarakenteet, erilaiset koneet ja valutuotteet ovat sittemmin vaihtuneet erilaisiin kuljetuspyöriin, joita viedään nykyisin yli 20 maahan.

Sitten näkyviin ilmaantui Hangon pisin, Tulliniemen uimaranta, joka on varsinkin purjelautailijoiden ja leijasurffaajien suosiossa. Tulliniemessä sijaitsee myös Hangon Vapaasatama/Ulkosatama, jota käytetään enimmäkseen autotuontisatamana ja purkauspaikkana. Se on Suomen autologistiikan keskus ja yleisöltä suljettu. Suomen mantereen eteläisimpään kärkeen pääsee kuitenkin pitkin Tulliniemen luontopolkua Uddskatanin luonnonsuojelualueella, joka perustettiin 1990 ja on tärkeä lintujen levähdysalue ja merilinnuston pesimäalue. Hangossa havaitaan vuosittain n. 270 lintulajia.

Tulliniemestä pohjoisen suuntaan ajaessa Kappelisataman viereisen Kasbergetin (Viestivuoren) korkeimmalla kohdalla on radiomasto. Siitä kohti Hangonkylää ajetaan Metsäkannaksentietä, jonka ympäristö on Hangon vanhinta asumisaluetta.

Hangon elintarviketuotannon historiaan liittyy Hangon Keksi, oikeammin 1910 perustettu Suomalais-Englantilainen Biscuit-tehdas Oy. Yritystä 1920-luvulla johtanut kauppaneuvos Hemming Elfving laajensi huomattavasti tehtaan toimintaa, aloitettiin margariinin, lakritsan ja vohveleiden valmistus aiempien keksien lisäksi. Yrityksellä oli oma laatikkotehdas, kirjapaino ja voimakeskus. Tehdas siirtyi 1927 helsinkiläiselle Oy Karl Fazer Ab:lle, joka toimi Hangossa 1970-luvulle asti. Tehdasrakennus on nykyisin Hangon kaupungin teknisen viraston käytössä.

Rakennuksen lähellä sijaitsee Hangon ortodoksinen puukirkko, joka on vihitty käyttöön 1895.

Hmm... tässä kohden alkavat muistiinpanoni olla jo aika sekavia. Poimitaanpa silti vielä jotain. Kävimme uudelleen Neljän Tuulen Tuvalla kuulemassa jo aiemmin kertomaani Mannerheim-historiikkia.

Hangon kuuluisa kylpylätoiminta alkoi 1800-luvun lopulla. Vieraita varten rakennettiin kaunis kylpylärakennus 1878 ja sen ympärille englantilaistyylinen puistoalue. Sota tuhosi kylpylän, mutta läheisyyteen vuonna 1897 valmistunut tanssiravintola Hangon Casino on yhä voimissaan.

Kylpyläväen kermalle, valtiomiestason vieraille ja yhteiskunnan varakkaille henkilöille rakennettiin Kylpyläpuistoon tenniskentät jo 1800-luvun lopulla. Kentät ovat yhä ahkerassa käytössä, heinäkuussa järjestetään perinteiset Hangon tennisviikot ja ensimmäiset SM-kilpailut jo vuonna 1912. Purjehduskilpailuja kaupungissa on järjestetty 1880-luvulta lähtien.

Kylpylän ajoilta lähtien on yksityismajoitus ollut perinteinen tapa majoittua. Tuohon aikaan Hangossa ei ollut tarpeeksi hotelleja tai täyshoitoloita ja kysyntä huoneista oli suuri. Kylpyläpuistoon ja sen lähistölle rakennettiin suuria huviloita, jotka vuokrattiin kylpylävieraille usein koko kesäksi. Monet ovat majoituskäytössä nykypäivinäkin. Esimerkiksi rantahuvilat Villa Doris, Villa Maija ja Villa Tellina tarjoavat kylpyläajan nostalgiaa merinäköalalla. Villa Bellevue on vanhin taloista, rakennettu 1893. Bellevuen huvilamiljöössä on kuvattu mm. kotimaiset elokuvat ”Kaikki rakastavat” ja ”Kesäkaverit”.

Kylpylään kuului jo alun alkaen laaja puistoalue, johon liittyy Appelgrenintien pohjoispuolella Puistolampi. Hangon huvila-alueen vanhimmat huvilat sijaitsevat Vartiovuoren ympäristössä sekä Mannerheimintien ja Appelgrenintien varsilla. Rakennuksissa on piirteitä esim. sveitsiläis-, nikkari- ja ns. muinaispohjoismaisesta tyylistä sekä jugendista. Uudempi huvila-alue syntyi 1900-luvun vaihteessa. Alue rajautuu lännessä Kaivokatuun, etelässä Appelgrenintiehen ja pohjoisessa rautatietä reunustavaan Korsmaninkatuun. Kaupunginosa on puistomainen, kortteleiden ja tonttien muodot ovat vaihtelevia, kadut loivasti kaartuvia ja huvilat sijaitsevat vapaasti tonteillaan. Alueen rakennuksille ovat leimallisia taitekatot, asuinkäytössä olevat korkeat ullakkokerrokset ja jugendtyyliset detaljit.

Långsandan hiekka- ja dyynialue kuuluu kulttuurihistoriallisesti ja maisemallisesti merkittävään ns. Itäiseen Kylpyläpuistoon. Hiekka-alue on noin 1,5 kilometriä pitkä ja se avautuu etelään Kolalahdelle kaarevana nauhana. Kerrotaan, että seurapiirikaunotar-hyväntekijä Aurora Karamzin vuokrasi kylpylän lähistöltä puuhuvilan ja toi rannalle ensimmäisen kylpyteltan, jonne hän saattoi mennä suojaan auringolta. Säätyläisnaisen ei toki sopinut antaa ihonsa ruskettua, koska silloin olisi voinut luulla, että hän oli joutunut tekemään ruumiillista työtä! Nykyisin rannoilla näkyy ikonisia valkoisia uimakoppeja, joiden pienoismalleja myydään matkamuistoiksi.

Itäsatamasta Hankoon tutustumista voi jatkaa kävellen rantaa pitkin. Matkailutoimiston jakamaan opaskarttaan on merkitty valmiiksi turisteille sopiva kävelyreitti. Halutessaan voi koukata Bulevardille, keskustaa halkovalle ostoskadulle. Pikkuputiikkien värittämä väylä johtaa ympäri vuoden auki olevalle Kauppatorille. Myyntipäivät ovat tiistai, torstai ja lauantai.

Bulevardin toisessa päässä meren rannassa on kaksi tärkeää muistomerkkiä: lentoon kohoavien kurkien muodostama Siirtolaismonumentti ja Vapaudenpatsas. Ensiksi mainitun jalustassa on niiden kuntien nimet, joista siirtolaiset lähtivät. Vapaudenpatsas pystytettiin vuonna 1921 saksalaisten maihinnousun muistoksi. Venäläiset tuhosivat patsaan kahdesti. Nykyinen pystytettiin vuonna 1960.

Puistovuorilla on luontopolku, jolta on mahtavat näköalat merelle ja kaupunkiin. Polun varrella, aivan meren äärellä sijaitsee myös hiidenkirnu. Alue on lisäksi mainio lintujen seurantapaikka ja sieltä löytyy myös sotamuistoja.

Bulevardin varrelta pääsee myös Kirkkopuistoon ja Vartiovuorelle, jonka noin 65 metrin korkeuteen merenpinnan yläpuolelle kohoavasta vesitornista avautuvat komeat näköalat avomerelle. Nykyinen terrakotan punainen vesitorni on Hangon tunnetuimpia maamerkkejä ja valmistui jatkosodan aikana vuonna 1943 vanhan tuhoutuneen vesitornin tilalle. Hangon vuonna 1910 valmistunut graniittiverhottu vesitorni oli Suomen ensimmäinen varsinainen vesitorni. Jatkosodan syttyessä neuvostoliittolaiset räjäyttivät sen ja turmelivat samalla vieressä sijaitsevaa kirkkoa sekä kaupungintalon kokonaan.

Hangon evankelis-luterilainen kirkko on rakennettu 1892 alun perin punatiilestä uusgoottiseen tyyliin. Kirkon ulkoasua on jouduttu muuttamaan sekä säiden että sotien aikana tapahtuneiden vaurioiden vuoksi. Kirkko korjattiin ja vihittiin uudestaan käyttöön 1943. Kirkko rapattiin 1953, jolloin myös koko rakennus sivutorneineen muutettiin funkistyyliseksi, harmaaksi kivikirkoksi. 1970-luvulla rakennettiin mm. erillinen sakaristosiipi ja hankittiin tekstiiliset alttaritaulut. Kirkon satavuotisjuhliin 1992 tehtiin sisätilan muutos palauttamalla Thorvaldsenin Kristus-patsas alttarille, missä se alun perinkin oli ollut. Nykyiseen lopulliseen muotoonsa alttariseinä ja uusi ruusuikkuna valmistuivat 2004.

Monumentaalista klassismia edustanut kaupungintalo valmistui kasvavalle kaupungille vuonna 1926. Sen edustalle rakennettiin näyttävä puistikko. Nykyiset Raatihuoneenpuisto ja Kirkkopuisto polveutuvat tuolta ajalta. Uusi kaupungintalo valmistui 1951. Kaupungintalo on vuonna 2008 peruskorjattu nykyvaatimuksia vastaavaksi. Talossa on toimistohuoneita, näyttelygalleria sekä teatteriesityksiin ja konsertteihin soveltuva juhlasalitila lämpiöineen.

Vielä voisi Hangon mielenkiintoisista rakennuksista mainita Hotel Regatan. Rakennus valmistui alun perin Seurahuoneeksi jugend-tyyliin ja sen suunnitteli Lars Sonck 1898. Myöskin Regatan talo on kokenut kovia sekä sisältä että erityisesti julkisivujen osalta 1960-luvun korjaus- ja muutostöissä, mutta se on onnistuttu palauttamaan lähes alkuperäistä ilmettä vastaavaan asuun. 2009–2012 uusittiin ja restauroitiin majoitushuoneet, juhlasali, lounge, aulabaari ja aamiaistilat, suunnittelijoina Pekka Helin ja Marja-Riitta Norri. Nykyään Hotel Regatta toimii myös kokoushotellina, jossa on kaksi ravintolaa ja Regatta SPA -osasto.

Opastuskierroksemme päättyi torin laitaan, oppaamme jäi pois kyydistä ja jatkoimme siitä matkaa kohti Lohjaa. Kävimme ABC:llä kahvilla ja sitten bussi porhalsi kohti pääkaupunkiseutua. Paluureitti olikin maisemiltaan vaihtelevampi, kun ajoimme Martinlaakson, Tikkurilan ja Korson kautta Tuusulantielle ja siitä Hyrylään ja lopulta Keravalle, jossa viimeisetkin matkalaiset jäivät pois kyydistä. Kuskimme Sami suuntasi sitten matkansa kohti kotikaupunkiaan Porvoota.

No niin, jokos saitte tarpeeksenne? Vähän karkasi lapasesta tämä reissublogi - tuli pikemminkin Hangon historiikki ja matkailumainos, mutta minkäs minä itselleni voin… Tulipa ainakin plärättyä muutakin kuin omia koukeroita, joista ei todellakaan kaikista saanut selvää. Internet pursuaa oikeaakin tietoa ja toivon löytäneeni suhteellisen paikkansa pitäviä faktoja lukuisilta matkailusivustoilta jakaakseni ne tässä mahdollisille lukijoilleni.

Kiitos kärsivällisyydestänne, toivottaa kulttuuritonttu Tarja!