Olet täällä

Rakasta elämää

Monen hengitysyhdistyksen kuluvan vuoden toimintasuunnitelmat ovat muuttuneet päälaelleen koronakriisin vuoksi. Muun muassa jumppa-, seniori- ja keilailutoiminta eivät ole enää suotavia isoissa ryhmissä. Meillä yhdistyksissä on huoli siitä, miten jäsenet voivat jatkossa tulla mukaan yhdistysten tuottamaan toimintaan tai käyttää palveluita niin, että turvallinen asiointi toteutuu. 

Tällä hetkellä näyttää siltä, että koronavirustartuntojen määrä on jälleen nousussa ja epidemian toinen aalto tekee tuloaan. Toimistomme on siirtynyt etätyöhön ja mietimme kuumeisesti, mitä tapahtumia pystymme järjestämään kasvotusten ja verkossa. Turvallisuussyistä painopiste tulee varmasti olemaan verkkotapahtumissa. Monella meistä on kuitenkin ikävä vertaistemme luo. Yhteenkuuluvuuden tunteen tärkeys korostuu aikana, jolloin fyysiset kokoontumiset eivät onnistu. 

Meistä jokainen voi olla etänäkin läsnä soittelemalla ja viestittelemällä. Kysyä vaikka: Hei kukkuluuruu, mitä sinulle kuuluu? Pienetkin sanat ja viestit ovat kuin virvoittavaa vettä arjen harmauden keskellä. Koronakriisin keskellä on tärkeä olla ystävä myös itselleen ja kuunnella, mitä minulle kuuluu juuri nyt. Pysähdy sinäkin nauttimaan hetkeksi elämän ainutlaatuisesta kauneudesta!

Ja rakasta elämää, joka uutena aamussa aukeaa! Rakasta elämää, joka uupuen illassa raukeaa!

Tapio Still 
puheenjohtaja
Oulun Seudun Hengitysyhdistys ry