Olet täällä

Koronan torjunta tilaisuuksissa

Hengitysliitto on antanut ohjeita yhdistyksille, mitä asioita on hyvä huomioida tilaisuuksia järjestettäessä. Lisäksi on ohjeita osallistujille, sillä viruksen leviämisen ehkäisy vaatii sitoutumista tavoitteisiin ja vastuullisuutta. Ohjeita tulee noudattaa soveltaen myös yhdistyksen jumpparyhmissä.

Yleiset ohjeet

- Osallistu vain täysin terveenä ja oireettomana.

- Arvioi itse osallistuminen, jos kuulut riskiryhmään.

- Pese kädet hyvin tilaisuuden alussa ja lopussa. Tämän lisäksi suositellaan käyttämään käsidesiä. Voit ottaa mukaan oman desinfiointiaineen.

- Jos käytät kasvomaskia, huomioi siihen liittyvät THL:n ohjeet.

- Muista turvaväli 1-2 metriä.

- Muista yskiä oikein kertakäyttönenäliinaan tai käsivarteen.

Ohjeet liikuntaryhmään osallistumiseen yleisten ohjeiden lisäksi

- Tule tilaisuuteen tarkoituksenmukaisessa vaatetuksessa, näin vältetään lähikontakteja pukuhuoneissa.

- Ota mukaan oma liikuntaväline, jos se on mahdollista (esim. kuminauha, keppi, jumppamatto).

- Puhdista omat liikuntavälineesi käytön jälkeen.

- Ota mukaan oma juomapullo.