Olet täällä

Yhdistys 70 vuotta

Kontiolahden Hengitysyhdistys vietti 70 vuotisjuhliaan Kontiolahden koulukeskuksen Ohto-salissa 29.9.2013. Monista yhteensattumista huolimatta reilut seitsemänkymmentä juhlavierasta saapui juhlaan. Juhlat alkoivat juhlallisesti nuoren sellonsoittajan Ella Hämäläisen kauniilla musiikki tulkinnalla. Yhdistyksen puheenjohtaja Kauko Riikonen toivotti kutsuvieraat ja muun juhlaväen tervetulleeksi juhlaan kiittäen kaikkia Kontiolahtelaisia yhteistyökumppaneitä ja Hengityliittoa saamasta tuesta. Kiittäen myös kaikkia tapahtumissa mukana olleita, ilman heitä tapahtumat eivät olisi toteutuneet. Jarmo Suhonen oli kirjoittanut juhlaan sopivan runon, nuoret harmonikan soittajat Eemil ja Linda Ullgreen hellyttivät juhlayleisön reippaalla esiintymisellään. Juhlapuheessa  järjestöjohtaja Mervi Puolanne toi Hengityliiton kiitokset yhdistykselle sen pitkästä ansiokkaasta toiminnasta toivottaen samalla antoisia toimintavuosia. Musiikkitervehdyksen juhlaan toivat Pirkko ja Tapani Nuutinen. Juhlassa muistettiin myös pitkäaikaisia toimijoita. Kultaisen ansiomerkin sai yhdistyksen vara-puheenjohtaja Kukka-Maaria Luostarinen Hopeisen ansiomerkit saivat Yhdistyksen sihteeri Aila Riikonen ja puheenjohtaja Kauko Riikonen. Juhla päättyi yhteisesti laulettuun Karjalaisten lauluun säestäjänä musiikinopettaja Leena Suomela.

TERVEHDYSSANAT

Arvoisa kutsuvieraat, hyvä juhlaväki. 70 vuotta on pitkäaika, kunnioitettava ikä ihmisenkin elämässä. 1943 Suomi eli historiansa vaikeinta aikaa, sodan loppuvuosia. Silloin oli monesta asiasta pulaa, oli tuskaa sota-ja kotirintamalla. Ei ollut elintarvikkeita saatavilla riitttävästi kaikille ja sairaudet pääsivät vallalle. Sairaaloissa oli kovat paineet saatavilla hoitaa haavottuneita ja kotirintamalla sairastuneita, oliko lääkehuoltokaan aina ajantasalla ja kaikkien saatavilla.

Samana vuonna 1943 sai alkutaipaleensa yhdistys, perustettiin Parantolan Potilasyhdistys, myöhemmin nimeksi tuli Kontioniemen Potilasyhdistys ry, ajamaan potilaitten etuja, edesauttamaan heidän selviytymisessään silloisen arjen ja sairauden tuomissa haasteissa. Nelisenkymmentä vuotta myöhemmin nimi muuttui Kontiolahden Keuhkovammayhdistys ry:si ja 2000 luvun alussa nykyiseen nimensä Kontiolahden Hengitysyhdistys ry. Yhdistyksen synty- ja toimintahistoriasta myöhemmin juhlassa esitettävässä historiikissä enemmän.

Nykyisin yhdistyksemme vähenneistä ressusseista huolimatta toimintamme on ollut hyvin monipuolista, liikunnallisesta toiminnasta hengelliseen, seurakunnan kanssa toteutuneisiin yhteisiin hengellistenlaulujen iltoihin. Jo perinteeksi muodostuneet keväiset ja syksyiset uintiretket yhteistyössä Kontiolahden Sydän ja syöpäyhdistysten kanssa on tulleet suosituiksi vuosien varrella. Kulttuurin kosketusta saadaksemme olemme vierailleet maakuntamme lukuisissa kesäteattereissa.

Haluammekin lausua ison kiitoksen Kontiolahden kunnan Vapaa-aikalautakunnalle saamastamme tuesta. Ei sovi myöskään unohtaa muitakaan yhteistyökumppaneita Kontiolahden apteekkia sekä muita yhdistyksiä ja järjestöjä jotka on olleet mukana järjestämissämme tapahtumissa.

Puheenjohtaja Kauko Riikonen.