Lieksan Hengitysyhdistys

Yhdistyksemme edistää hengitysterveyttä ja hengityssairaan hyvää elämää.

Toiminta-alueemme on Lieksa, Nurmes ja Valtimo. Lämpimästi tervetuloa uudet jäsenet joukkoomme, meitä kaikkia tarvitaan aina johonkin tehtävään. Yhdistyksemme on Hengitysliiton paikallisyhdistys.

Vapaaehtoistyön on oltava mukavaa, kannustavaa ja sen on annettava hyvämieli tekijälleen. Voimme olla iloksi toinen toisillemme monin eri tavoin ja erilaisuudellamme.

Lieksan Hengitysyhdistys on perustettu ja merkitty rekisteriin 30.6.1955.

ihminen kävelee metsässä tukilla kuvituskuva

Yhdistyksen toiminta

Vertaistoiminta on yksi Hengitysyhdistysten keskeisimmistä toimintamuodoista. Vertaistuella tarkoitetaan samankaltaisessa elämäntilanteessa olevien ihmisten kohtaamista, kuulluksi ja ymmärretyksi tulemista ja toisten tukemista.

Se on vuorovaikutuksessa olemista, kokemusten ja tuntemusten vaihtamista sekä oman sairaushistorian tarkastelua ja jakamista toisten kanssa. Ennen kaikkea vertaiset voivat antaa ja saada voimaa ja iloa arkielämään.

Yhdityksemme tiloissa Pielisentie 2–6 toimii astmaryhmä ja Wello2-ryhmä.

syksy vaahtera lehtiä kuvituskuva

Ajankohtaista

Uniapnealaitteiden maskit -luento 20.3.2024

Yhdistyksemme järjestää mahdollisuuden osallistua yhdessä kansallisen uniapneapäivän verkkotilaisuuteen keskiviikkona 20.3. kello 17.30-20.00 Lieksan retkiaitalla, Pielisentie 33, Lieksa.

17.30 Kahvitarjoilu
18.00-19.15 verkkoluento uniapnealaitteiden maskeista, kokemusasiantuntijan puheenvuoro ja yleisökysymyksien vastauksia.
19.15-20.00 keskustelua, mukana keskustelemassa Sanna Torvinen-Kiiskinen, Pielis-apteekki ja vertaisohjaaja Heikki Kilpinen.

Tervetuloa kaikki asiasta kiinnostuneet!

Yhdistyksen tehtävänä

  • terveyden edistäminen
  • hengityssairaiden tukeminen
  • vertaistuen antaminen
  • ympäristön ja puhtaan ilman puolesta toimiminen
  • yhteistoiminnan kehittäminen, jäsentemme toiveita kuunnellen
  • virkistystoiminnan ja liikuntatapahtumien järjestäminen.

Kirpputori

Lieksan Hengitysyhdistyksen kirpputori sijaitsee osoitteessa Pielisentie 46. Kirpputorin puhelinnumero on 040 483 5825.

Kirpputorin pöytämaksu on 20 euroa viikolta. Pöytävaraus alkaa lauantaisin ja päättyy seuraavaana perjantaina. Tavarat tuodaan lauantaita edeltävänä perjantaina kello 16–18 välillä ja haetaan pois seuraavana perjantaina kello 15.30 mennessä.

Tavaroiden pöytään laitosta tai poiskeräämisestä veloitamme 2 euroa kerralta. Sovi laitto tai poiskerääminen varatessasi pöydän.

Toimintamme on yleishyödyllistä toimintaa. Käytämme lahjoitustavaroista saamamme tuotot hengityssairaiden hyväksi.

Jäsenedut

Jäsenmaksuun kuuluu liiton Hengitys-lehti, joka ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Hengitysliitto tarjoaa myös valtakunnalliset jäsenetunsa kaikille paikallisten hengitysyhdistysten jäsenille. Valtakunnalliset jäsenedut näet Hengitysliiton sivuilta.

Paikalliset jäsenedut

  • ohjausta ja neuvontaa hengityssairauksien ennaltaehkäisystä, hoidosta ja kuntoutuksesta
  • paikallisyhdistysten palvelut, kuten erilaiset vertaisryhmät ja -tapahtumat
  • maksuttomat verenpaine- ja PEF-mittaukset
  •  Itä-Suomen alueen yhteiset virkistyspäivät
  • Lieksan Uusi Apteekki ja Pielis-Apteekki antavat jäsenillemme 10 % alennuksen vapaakauppatavaroista.
  • PEF-mittari 10 euroa kappale
  • Yhdistyksen järjestämät virkistysmatkat ja retket, tuetaan matkakustannuksissa
  • Hengitysliiton aluesuunnittelijan palvelut.

Jäsenmaksu

  • Varsinainen jäsen 20 euroa.
  • Perheenjäsen ja nuorisojäsen 10 euroa.

Yhdistyksen säännöt

Tutustu yhdistyksen sääntöihin tästä.

Liity paikallisyhdistyksen jäseneksi

Voit liittyä hengitysyhdistyksen jäseneksi sähköisellä lomakkeella ja maksaa jäsenyytesi verkkopankissa heti. Jäsenmaksun suuruus näytetään sinulle automaattisesti valittuasi jäsenyhdistyksen ja jäsenlajin.

Yhteystiedot

Pielisentie 2-6
81700 Lieksa

Yhdistykseen voit ottaa yhteyttä myös sähköpostitse lieksa@hengitysyhdistys.fi
tai soittamalla 0500 773 717.

Yhdistyksen luottamushenkilöt

Marja-Liisa Heikkinen
hallituksen jäsen

Maija Kaverinen
puheenjohtaja

Sinikka Lavikainen
varapuheenjohtaja, sihteeri

Leena Paakkinen
hallituksen jäsen

Seppo Tossavainen
hallituksen jäsen

Sirkka Mikkonen
hallituksen jäsen

Veikko Mikkonen
hallituksen jäsen

Auli Muikku
rahastonhoitaja, hallituksen jäsen

Alli Shadewiz
hallituksen jäsen, toimintavastaava